Ideakoppa ja kurssitoiveet

Kansalaisopistomme pyrkii vastaamaan mahdollisimman kattavasti paikkakuntalaisten koulutustarpeisiin ja toiveisiin. Moni ryhmä voi kuitenkin puuttua opetusohjelmasta sen vuoksi, ettet Sinä vielä ole sitä meille ehdottanut.

Idealomake

Kurssitoiveita voi esittää opiston toimistoon

puh. 040 734 9392


Aina voit myös laittaa meille sähköpostia osoitteella: opisto@lievestuorela.fi

Lievestuoreen kansalaisopistolla paikka auki

Onko sinulla jokin erityistaito/-osaamisalue, josta olisi hyötyä ja iloa myös muille. Tietoja ja taitoja jaettavaksi? Uutta innovatiivista? Vanhaa, jo unohdettua? Nykyistä, mutta käänteentekevää? Tuntiopettajan paikka on sinun, mikäli onnistumme yhdessä vetäisemään oikeasta narusta.

Tilauskoulutus

Järjestämme myös maksullista palvelutoimintaa. Suunnittelemme ja toteutamme tilaajan toiveiden mukaisia koulutustilaisuuksia.

Ota yhteyttä, mikäli haluat vaihtelua arkeen.